Kuskit

Pia

Oon reilu kolomikymppinen tietotekniikan koulutuksen saanut palijasjalakanen oululainen. Ensimmäisen koirani sain loppuvuonna -92 siskoltani. Roope -collie oli silloin 1/2 vuotias.

Pienenä pelkäsin tavattomasti koiria. Koirapelko lähti niinkin pienestä asiasta, kuin mummoni ajokoiranpentu ajoi minua takaa ja juoksin suoraan nokkospehkoon. Lisäksi naapurissamme oli vihainen bokseri, joka osasi aukaista ulko-oven. Muutaman kerran olin tuon koiran kanssa vastakkain käytävällä. Murrosikäisenä opin pikkuhiljaa luottamaan koiriin ja halu omaan koiraan kasvoi. Niinpä sitten tilaisuuden tullen Roope tuli meille.

Roope opetti minulle valtavasti koiramaailmasta. Yhteisen harrastuksen, agilityn, kautta opin miten koirien kanssa ollaan ja miten niitä koulutetaan. Roope ei ollut mitenkään helppo koira. Voimakas tahto ja itsepäisyys toivat oman haasteensa yhteiseen taipaleeseemme. Valitettavasti Roopen ja minun yhteinen aika jäi liian lyhyeksi Roopen sairastuttua vakavasti. Roope nukutettiin ikiuneen 3 1/2 vuotiaana. Oli Konstan vuoro tulla ilostuttamaan perhettämme. Nyt laumaamme värittävät sivujen pääsosissa olevat länderit, jotka huolehtivat siitä ettei aika tule pitkäksi.

Pasi

Olen kohta kaksi kertaa 25 vuotta täyttänyt syntyperäinen oulujokinen. Koiria kotonani on ollut aina ja niinpä ei ole vaikea arvata kiinnostukseni lähdettä. Ensimmäinen oma koira, saksanpaimenkoira Masi tuli taloon 1986. Siitä alkoi varsin monipuolinen harrastusura, ja näyttää siltä että loppua ei näy. Masin kisaura käsitti jälkeä, suojelua sekä näyttelyitä. Sen myötä kiinnostuin esittämään koiria näyttelyissä ja sain kelpoisuuden suojelun kilpailumaalimieheksi.

Kun toisen koiran hankinta tuli ajankohtaiseksi, harkitsin parin pienemmän rodun välillä ja päädyin australianterrieriin. Miki saapui ilostuttamaan elämäämme 1996. Mikin kanssa alkoi yhä jatkuva agilityura ja saavutimme myös erään unelmani: Mikistä tuli kansainvälinen muotovalio vuonna 2001. Titteliä hamutessa ulkomaita myöten syttyi myös rakkaus etelä- Ranskan maisemiin. Sinne haluamme palata!

Hugo tuli täyttämään ison koiran paikkaa 1999. Se tuli minulle 8,5 kk ikäisenä. Aloitimme jäljellä, siirryimme hakuun ja päädyimme agilityyn. Tarkoituksena oli osallistua vuoden 2007 agilityn SM- kisoihin ja sen jälkeen alkaa jäähdytellä kohti eläkepäiviä. Aina ei kuitenkaan tapahdu kuten on ajatellut, sillä Hugon elämä päättyi äkkiarvaamatta. Hugon näyttelyura jäi varsin lyhyeksi, mutta yksi sertti saatiin kuitenkin.

Näyttää vahvasti siltä, että harrastuksesta on tullut elämäntapa, joka jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Näiltä sivuilta voi seurata jatkossakin tempauksiamme ja tapahtumia.